Euron ja dollarin välinen suhde on nyt suurin piirtein sama kuin vuoden 2007 alussa, eli eurolla saa tätä kirjoitettaessa noin 1,38 dollaria. Sekä euroalueen maat että Yhdysvallat ovat kärsineet vuonna 2008 alkaneesta talouskriisistä ja se näkyy mm. näiden valuuttojen ulkoisen arvon heikkenemisenä. Tämä on yksi syy siihen, miksi tuontitavaroiden hinnat ovat yleisesti kallistuneet.
Nyt voi olla syytä arvioida omaa kulutuskäyttäytymistään ja miettiä, kuinka oma talous pysyy kunnossa tänä haastavana aikana. Tästä pohdinnasta on toki hyötyä niin matala- kuin korkeasuhdanteessakin. Ennen hankintapäätöksen tekemistä voi vielä miettiä, kuinka paljon tuotetta tarvitsee – lainaaminen voi olla järkevämpää vaikkapa harvoin käytettävien välineiden, kuten lasketteluvarusteiden, blu-ray –elokuvien ja poravasaran, kohdalla.
Kun hankintapäätös on tehty, kannattaa käyttää hieman aikaa valmistajien ja valikoiman selvittämiseksi. Paras arvioija tuotteelle on yleensä toinen ihminen, joka on hankkinut vastaavan tuotteen ja kirjoittanut siitä kokemuksiaan. Esimerkiksi kotimaisen Fiskars-kirveen ostoa pilketalkoisiin harkitseva voi hyötyä lukemalla Amazonista arvosteluja. Huonolaatuisten tavaroiden ostaminen ei ole ekologista eikä taloudellista, sillä korvaavan tuotteen voi joutua ostamaan suhteellisen nopeasti tilalle.
Yhdysvallat on maailman melskeistä huolimatta säilynyt suomalaisille edullisena ostos- ja matkailumaana. Ostosten keskittäminen USA:n verkkokauppoihin voi auttaa omassa taloudenpidossa. Suurin säästö tullee siitä, että osaa ennakoida tarpeita paremmin ja tehdä harkittuja hankintoja heräteostosten sijaan. Säästyneillä rahoilla voi piristää lähiseudun taloutta ja työllisyyttä käyttämällä palveluita, kuten kampaamoa, luomutilaa, pesulaa ja autohuoltamoa.